Mizuko zuka – Mizuko jizo

Jatkan teemaani hiljaisuuden paikoista ja tiloista. Nämä paikat ovat löydettyjä lasten hautoja – muistopaikkoja metsässä, jotka sattumoisin osuivat eteeni kävelyreittini varrella kuvausmatkalla Japanissa joulukuussa 2004. Näyttelyni on pieni huomionosoitus niille miljoonille lapsille, jotka eivät ole saaneet mahdollisuutta syntyä, kasvaa ja elää täällä. Myöskin haluan tuoda esille, että näiden lasten hautojen löytyminen vaikutti minuun suuresti – luonto oli temppelinä heille. Samanaikaisesti käyn läpi henkilökohtaista suruani – vanhempieni menetystä. Kotipaikkakunnaltani Keski-Suomesta löytyneet kivet projisoituivat minulle muistopaikoiksi heille. Työskentelyni on usein simultaanista eli kaksi paikkaa ja aikaa kohtaavat toisensa.

Kirsi Tiittanen on taiteilijan urallaan ollut aina valmis etsimään uusia ilmaisullisia, teknisiä ja materiaalisia ratkaisuja. Hän aloitti tekemällä värilitografioita 1980-luvun ekspressiivisessä hengessä. Vuosikymmenen lopulla hän perehtyi paperinvalmistukseen, mikä avasi uusia teitä hänen grafiikassaan. Tiittanen on saanut tunnustusta myös paperitaiteilijana ja hän on tehnyt tätä lajia tunnetuksi paitsi kotimaassa myös kansainvälisesti.

Viime vuosikymmenellä Tiittanen pohti vedoksissaan tilan ja arkkitehtuurin kysymyksiä. Tila alkoi kiinnostaa laajemminkin. Vuonna 1999 Galleria G:ssä pitämäänsä näyttelyyn hän rakensi uusissa teoksissaan hiljaisuuden paikkoja, tiloja, jotka välittävät katsojalle hiljaisuuden. Nuo tilat saattoi kokea katselemalla kaksiulotteisia teoksia, polymeeri-gravyyreita, valokuvia ja digitaalisesti käsiteltyjä kuvia, tai menemällä sisään valoverhoista rakennettuun tilateokseen.

Aineiston ja lähtökohdat teoksiinsa Tiittanen oli saanut Japanista itse henkilökohtaisesti kokemalla ja valokuvaamalla. Hän on kuvannut buddhalaisia hautausmaita, temppeleitä ja muita hiljaisia tiloja. Teoksista välittyvä tunnelma on harras ja pyhäkin, mutta toisaalta tunnelma ei aina ole haudanvakava ainakaan kun sitä tarkastelee länsimainen kuolemakäsitys lähtökohtanaan.

Materiaalista on tullut Tiittasen taiteessa osa sisältöä. Materiaalivalinnat ovat paitsi yllättäviä myös ajatuksia herättäviä. Tiittanen on tulostanut digitaalisesti käsiteltyjä valokuvia suurikokoisille valoverhoille ja siirtänyt valokuvia tyynyliinoille. Materiaali ei kuitenkaan ole itsetarkoitus: tyynyliinat viittaavat uneen, hiljaisuuteen ja rauhaan mutta samalla niiden pitsit kantavat viestiä niiltä karjalaisilta naisilta, joiden kätten työtä ne ovat.

Seppo Heiskanen
Toiminnanjohtaja
Suomen Taidegraafikot ry.

Kutsun teoksiani myös eräänlaiseksi ”keinutuolimatkaksi”, jonka sisältö on minulle symbolinen piilotarina yksilön ja vallan suhteesta yksityisellä sekä yleisellä tasolla kaikkialla ympäristössämme.

Minulle nämä paikat projisoituivat elämän ja kuoleman välimaastossa käydyksi keskusteluksi poissaolosta ja eräänlaiseksi hyvästijätöksi äidilleni; käsitellen samalla luopumista ja uuden elämän alkua.

Valokuvani ovat kuvaoriginaaleja, joita en ole käsitellyt tai manipuloinut. Ne on vedostettu tulostamalla suoraan PP ja PVC levyille.

Kirsi Tiittanen

Hiljaisuuden paikka

Kirsi Tiittanen rakentaa uusissa teoksissaan hiljaisuuden paikkoja, tiloja, jotka välittävät katsojalle hiljaisuuden. Nuo tilat voi kokea katselemalla kaksiulotteisia teoksia, polymeerigravyyreita, valokuvia ja digitaalisesti käsiteltyjä kuvia, tai menemällä sisään valoverhoista rakennettuun tilateokseen.

Aineiston ja lähtökohdat teoksiinsa Tiittanen on saanut Japanista itse henkilökohtaisesti kokemalla ja valokuvaamalla. Hän on kuvannut buddhalaisia hautausmaita, temppeleitä ja muita hiljaisia tiloja. Teoksista välittyvä tunnelma on harras ja pyhäkin, ja näinä Kosovon sodan aikoina maailma antaa teoksille oman vakavan taustansa. Mutta toisaalta tunnelma ei aina ole haudanvakava ainakaan kun sitä tarkastelee länsimainen kuolemakäsitys lähtökohtanaan. Satoja vuosia vanhalla lapsivainajien hautausmaalla puetaan lapsiveistoksia, koska buddhalaiset uskovat reinkarnaatioon, jälleensyntymiseen. Tiittanen on kuvissaan värittänyt nämä vaatteet digitaalitekniikalla kirkkaina sävyillä ja on saanut aikaan miltei hilpeänherttaisen tunnelman.

Tiittasen teoksissa materiaali on jo pitkään ollut keskeisessä asemassa; hän on aikaisemmin saanut tunnustusta myös paperitaiteilijana. Rajanylitykset ja taiteelliset aluelaajennukset ovat liittyneet hänen työskentelyynsä.

Myös uusissa teoksissa materiaalivalinnat ovat paitsi yllättäviä myös ajatuksia herättäviä. Tiittanen on tulostanut digitaalisesti käsiteltyjä valokuvia suurikokoisille valoverhoille ja siirtänyt valokuvia tyynyliinoille. Materiaali ei kuitenkaan ole itsetarkoitus: tyynyliinat viittaavat uneen, hiljaisuuteen ja rauhaan mutta samalla niiden pitsit kantavat viestiä niiltä karjalaisilta naisilta, joiden kätten työtä ne ovat.

Seppo Heiskanen